Tänä aamuna koin iloisen yllätyksen, kun katsoin verkkopankista tilitietojani. Vakuutusyhtiö oli maksanut kaikki punkin puremasta aiheutuneet kulut. Vaikka summa ei nyt mikään päätähuimaava ole, tunsin tyytyväisyyttä ja iloa. Että joskus joku taho maksaa mukisematta minullekin päin. Mietin jopa heti, että siirtäisin kaikki muutkin vakuutukseni samaan yhtiöön. Joo, tähän aion ryhtyä heti joulukiireiden jälkeen. Että se siitä, kannattaako asiakkaille olla ystävällinen.
Juuri eilen nimittäin asioin puhelimitse pankin kanssa, joka oli lähettänyt minulle uuden debit-kortin, jota en kuitenkaan ollut saanut toimimaan otto-automaatissa. Ilmeisesti edessä oleva lakko tai sitten sellaiset tyhmät vanhat tädit kuin minä olivat kyllästyttäneet pankkivirkailijan niin perusteellisesti, että puhe oli juuri sellaista itsetuntoisen ja kaikkitietävän koppavaa ja alentuvaa tiuskintaa: "Teillä nyt on kaksi korttia ja niissä eri tunnusluvut, eikä sitä voi muuttaa!"
"Jotenkin vaivaloillista", väitin vastaan, "enkö voisi saada vain yhtä korttia, jossa olisi debit ja kredit?"
"Sellainen ei vain nyt meidän pankissa ole mahdollista!"
Olen yhäkin ulalla: siis mitä häh? Tämäkö Sepan tarkoitus oli? Jokin tässä mättää. Miksi ihmeessä kantaisin mukanani MasterCardin korttia, jossa ei ole kuitenkaan muuta kuin debit-ominaisuus? Minulla ainakin se herättää heti ajatuksen, että luottopuoli on suljettu maksuhäiriöiden vuoksi. Tätä korttia kuitenkin on kuulemma kätevä käyttää ulkomailla, kun kaikki ostokset velotetaan suoraan pankkitililtä.
Mutta entä kun ulkomailla aina vaaditaan takuiden saamiseksi luottokortin numeroa? Nimenomaan se on leimannut ihmisen luotettavaksi, että omistaa luottokortin. Yritin tätä kaikkea selittää, mutta se ei pätkääkään kiinnostanut pankkivirkailijaa. Jotenkin kornia, kun siitä ei ole pitkä aika, kun pankista soitettiin ihan vain sen vuoksi, että haluttiin tietää, olenko tyytyväinen palveluihin ja tarvitsisinko jotain lisäpalveluja.
Ilmeisesti tässä onkin siirrytty uuteen aikakauteen. Enää asiakkaiden ei haluta soittelevan ja kyselevän turhia, vaan etsivän tiedon ihan omin päin (internetistä kai). Mutta toistepäin mainos- ja myyntipuheluita kyllä pirisee jatkuvalla syötöllä. En ymmärrä tätä logiikkaa, että tavallisen ihmisen kyllä kuvitellaan aina jaksavan olla ystävällinen, vaikka juuri olisi suihkusta syöksynyt tukka märkänä vastaamaan puhelimeen. Prkle.
Juuri kun tässä runoilin näitä valitusvirsiäni, ovikello soi ja naapurin Lucia-neito toi kaksi kaunista tuikkua minulle. Sytytin niistä toisen heti (kuvassa) tähän työpöydälleni ja kas vain siinähän on samanlaiset lumihiutaleen kuvat kuin blogissani. Kuva ei valitettavasti anna oikeutta tuikun ihanalle värille ja kynttilästä lähtevälle tuoksulle.
