Kotona meren rannalla

Tänään olin näkevinäni peipon linnunlaulupuussamme. En saanut siitä kuitenkaan kuvaa. Rasvapallolla kävijöitä riittää. Muun muassa tämä suuri tikka. Itse oikeutetu kuningas, jolle muut aina antavat tilaa.

Päivien kimallusta

Perjantaina paistoin noin 150 lihapyöräkkää. Olin luvannut laittaa tarjoamiset pikkuneidin ristiäisiin. Jossain vaiheessa minulta oli usko loppua, mutta sain kuin sainkin kaiken valmiiksi. Itse juhla ehkä onnistui ihan kivasti, vaikka kaikenlaista jännitettä oli ilmassa. Itsekin huomasin mitä erilaisimpien tunteiden käyvän lävitseni, kotimatkalla jopa itkeä pirautin.

Onhan se ihmeellistä, kun tuntuu, että olin itse juuri nuori ja nyt olenkin jo mummo ja omat elinvuodet alkavat käydä vähiin. Olisi osattava antaa tilaa, olla hiljaa oikeassa paikassa ja puhua taas oikeassa paikassa, häipyä taustalle ja tulla esiin oikealla ajalla. Miksi kaikki kuitenkin menee välillä ihan väärän käsikirjoituksen mukaan?

Oli kuitenkin kiva, kun kaikki olimme koolla. Monta uutta toivomusta heräsi sisälläni ja pikkuneiti oli tietenkin maailman suloisin. Meidän oma prinsessamme.

Mielen kuohuntaa

Yksi asia minua raivostuttaa niin perk...sti. Törmäsin siihen taas tänä aamuna, kun luin aamun lehtiä.

Vuosi sitten olin lähdössä pidemmälle pyöräretkelle ja halusin ihan välttämättä mukaan Nokian hienon puhelimen, jolla voi kuunnella musiikkia ja navigoida karttojen kanssa. Raha oli kuitenkin silloin tiukassa, joten päätin ostaa sen erään puhelinoperaattorin nettisivuilta kahden vuoden sopimuksella ja maksaa sen kuukausittain puhelinlaskun yhteydessä. Olin jopa ylpeä hoksatessani tämän mahdollisuuden. Ja kissan viikset!

Pari päivää sen jälkeen, kun olin saanut puhelimen ja hyväksynyt sopimuksen, kyseinen operaattori piti suuren mainoskampanjan, missä kyseistä puhelinta tarjottiin kuukausisopimuksella huomattavasti halvempaan hintaan kuin mitä minä olin siis sitoutunut kaksi vuotta eteenpäin maksamaan. Lähetin sinne kiukkuista palautetta ja sain vastauksesi kohteliaan: toivottavasti olette kuitenkin tyytyväinen puhelimeen. Kuulin mielessäni loppukaneetin "senkin typerys, heh heh".

Joopa joo, nyt olen siis sidottu vielä vuoden tuohon operaattoriin ja kalliiseen puhelimeen.
Tämän aamun lehdestä huomasin, että kyseistä puhelinta tarjoavat kaikki mahdolliset putiikit nyt kolme kertaa halvemmalla hinnalla.

En tiedä kenelle olisin vihainen asiasta. Itselleni kai eniten. Miksi pitää saada kaikki heti ja siinä silmänräpäyksessä, eikä voi viisaasti vain odotella hintojen tippumista? Lisäksi kokemuksesta huomasin, että paperikartta on kuitenkin paljon nopeampi käyttää, eikä musiikin kuuntelu pyörällä ajaessa oikein onnistu. Tai onnistuu, jos ei välitä toiston laadusta, eikä siihen sekoittuvasta ilmavirran suhinasta.

Tiistaina 15. kesäkuuta

Oravanmarja, sikurikasvien heimoon kuuluva sarjakeltano, siankärsämö, rantanätkelmä, puna-apila, niittynätkelmä.

To be or not to be

Vietin tämän sateisen aamun ensi tunnit lukaisemalla kaikki ne ihanat blogit, joita minulla on tapana seurata, vaikka en paljon kommentoikaan minnekään (jonkinlaista ujoutta kai). Itkupillin blogissa puhuttiin yltiöpositiivisuudesta. Olen itse tietoisesti muuttanut blogini suunnan huolten kertomisesta pelkästään luonnon tarkkailuun ja mukavien pyöräilyretkien kuvaukseen.

Syynä oli pari epämiellyttävää kokemusta. Tuli sellainen tarve, että oli suojeltava itseään. En tiedä oliko ratkaisu oikea, kun kuitenkin itse rakastan blogeja, missä mennään tosi syvällä ja uskalletaan puhua asioista avoimesti, kun kuitenkin ihmisten surut niin kuin ilotkin ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. Ainakin tunnetasolla.

Muistelen vieläkin lämpimin ajatuksin sitä aikaa, kun purin sen enempää arastelematta huoliani nettiin ja sain todella empaattista palautetta. Muutaman kommentoijan kanssa tämä lämmin suhde johti niin pitkälle, että tapasimme in real life ja olemme vieläkin ystäviä.

Mutta en usko enää palaavani sellaiseen kirjoitustyyliin. Jatkan tällaista tylsää luontokuvausten blogia, jossa kuvatkaan eivät ole sen kummoisempia kuin nopeasti hutaistuja otoksia. Tai myönnettäköön: yritän kovasti, mutta parempaa jälkeä ei vain tule. Tunnen tällaisen kepeän pinnallisuuden olevan juuri nyt hyväksi minulle.

Lounaissaariston ihmeitä

Nuokkuhelmikkä, kangasmaitikka, nurmitädyke, rätvänä, kevätesikko (Ahvenanmaan maakuntakukka), hiirenvirna, jokin ristikukkainen kasvi, ehkä merisinappi, keto-orvokki, mäkitervakko ja linnunruoho. Tuota "merisinappia" en ole nähnyt muuta kuin lounaisrannikolla, missä se kasvaa yleensä ojissa.

Sitten kolme komeaa siltaa Saaristoreitin varrelta. Muitakin on, mutta näiden yli pyöräilin viime viikonloppuna. Olen yhä innoissani pyöräretkestäni. Nyt sää on muuttunut raikkaan sateiseksi, joten on aikaa katsella ottamiani kuvia.

Carpe diem eli 200 km ja 9 lauttaa

Mies lähti saksalaisten ystäviensä kanssa viettämään viikonloppua, joten päätin siltä seisomalta, etten jää yksin tänne kotiin. Soitin Korppooseen viime kesäiseen yöpymispaikkaamme ja kysyin, onko tilaa. Oli ja luvattiin lämmittää saunakin. Siis kimpsut ja kampsut kasaan ja lauantaiaamuna polkaisin matkaan kello 6.30. Kolme tuntia myöhemmin olin M/S Auroralla matkalla Iniöön.

Iniössä odotin, kunnes lautalta tulleet autot ja moottoripyörät olivat kadonneet kuulumattomiin. Sitten vain huokaisin. Ei muuta kuin linnunlaulua. Eikä autoja tulisi ennen seuraavaa lauttaa. Iniö on vain noin kahdeksan kilometriä pitkä saari ja senkin keskellä on yksi lossiyhteys. Koska Houtskarin lauttaan oli vielä pari tuntia aikaa, kiipesin luontopolkua ylös kalliolle ja söin siellä eväitä.

M/S Antonialla matkattiin sitten Houtskariin. Matka kestää tunnin. Olimme 14.00 Mossalan satamassa. Sitten taas pyörän selkään. Minulla oli koko matkan tosi hyvä tuuri tuulen kanssa. Oli aika viileä ja tuuli kovaa, mutta koko ajan takaa niin, että pyöräily sujui vitkaan.

Houtskarin saarien läpi ajettaessa joudutaan käyttämään vielä kaksi kertaa lossia. Juuri ne tekevätkin Saaristoreitistä niin hauskan. Moottoripyöräilijöitä oli taas hirveästi liikkeellä. Mutta pidän heistä. He ovat aina kohteliaita, toisin kuin jotkut autoilijat. Polkupyöräilijöitä tuli joitakin vastaan, mutta samaan suuntaan oli matkalla vain kolme nuorta poikaa, joiden kanssa vuoronperään olimme ekana lauttarannassa. Pojilla oli hirveän hauskaa keskenään ja hetken sisälläni pisti, että olin yksin matkalla.

Olin jo lähestymässä Houtskarin toista päätä, eli Kittuisin lauttarantaa, kun turistibussi ohitti minut. Arvasin sen pitävä kovin aikataulusta kiinni ja olevan matkalla Korppoon lautalle, joka esitteen mukaan kulkee harvemmin. Lähdin hurjaan kiriin ja ajoin viimeiset 10 km itseni melkein näännyksiin vain huomatakseni, kuinka bussi ja lautta olivat juuri irronneet rannasta.

Kiipesin harmissani kahviolle, sillä kello oli jo 16.00 ja olin luvannut olla kuudelta majapaikassani. Kahvion pitäjä kertoi, että seuraava lautta lähtisi 17.20, joten ei hätää mitään. Join siis kahvit ja söin ihanan ison rasvaisen munkkirinkilän.

Sitten jälleen lautalla matkalla Korppooseen. Lauttamatkaa kestää puolisen tuntia. Korppoossa ei tarvinnut pyöräillä kuin pari kilometriä, sitten olin jo perillä.

Tässä suloinen nukkumapaikkani. Kävin saunassa ja sen jälkeen olinkin jo valmis nukkumaan.

Aamulla heräsin kuudelta, sillä tarkoitus oli lähteä klo 7.00 jälleen matkaan. Majapaikan emäntä oli jättänyt minulle keittiöön aamiastarvikkeet ja sain itse keitellä kahvit ja pakata vielä hieman evästä mukaan. Keittiön ikkunasta näin pellolla kaksi kaurista. Emäntä oli kertonut niistä jo viime kesänä, mutta silloin emme onnistuneet näkemään niitä.

Aamu oli upea ja ajelin hiljalleen koko matkan pysähtyen kuvaamaan kaikki mahdolliset kukkivat kasvit. Korppoon ja Nauvon välillä on taas yksi lossi, joka kulkee sitä mukaa kuin ihmisiä tulee. Ehdin vielä kuvailla rannassa keikkuvia haahkoja ja niiden poikasia. Haahkoja on saaristossa todella paljon. Tähän aikaan vuodesta urokset kulkevat omissa laumoissaan ja naaraat paimentavat yhdessä palleroitaan.
Tunsin ihanaa huolettomuutta, jota en ole tuntenut varmaan sitten viime kesäisen matkamme. "Jotkut on luotu kulkemaan", sanoo mainos. Niin kai, minulla ainakin on tie-addikti.

Nauvossa kasvoi näin ihania mäkitervakoita valtavat määrät. Matkaa oli noin 15 km poljettavana. Olin hyvissä ajoin Nauvon satamassa ja istuin tovin kirkon seinustalla kuunnellen lehmusten kahinaa. M/S Linta lähti 9.50 ja koukkasi Seilin kautta Hankaan. Ilahduin kovin lauttahenkilökunnan ystävällisyydestä. Ehkä yksinään liikkuvalle on helppo puhella. Lisäksi lautalla, joka on suuri verrattuna kaikkiin edellisiin, oli minun lisäkseni vain kolme muuta matkustajaa + yksi koira. Kannella on kahvio, josta on upeat näköalat alas ja kauas horisonttiin.

Hankassa olimme vähän ennen yhtätoista. Rymättylän Hankasta alkoi matkan vaikein osuus. Rymättylässä korkeat mäet seuraavat toisiaan ja koko 25 km on yhtä kipuamista ylös ja huristelua alas. Lisäksi tie on tällä hetkellä remontissa. En kuitenkaan ollut väsynyt. Ehkä talven ahkera hiihtäminen on saanut kuntoni sen verran nousemaan, että jaksoin leikiten loputkin noin 60 - 70 kilometriä kotiin. Viimeinen lossi vielä.

Kotona olin vähän ennen kuutta illalla. Kasvoni ovat aivan palaneet ja pyörän etulaakeri hajosi matkalla, mutta nyt jo mieli tekisi lähteä uudelle reissulle. Olisi niin paljon saaria näkemättä: esim. Utö, jonne pääsisi Nauvosta tai Ahvenanmaan saaret, jonne pääsisi Korppoosta. Ehkä ensi kesänä?

Lisää tienpätkiä

Rakastamiani hiljaisia syrjäisiä teitä.

Hyvää viikonloppua, paljon paljon auringonpaistetta ja hyvin vähän vastatuulta!

Wild western Finland

Hyvää starttia viikkoon

Eilen vallitsi vielä näin aurinkoinen ja melkein uskonnollista rauhaa henkivä kesäpäivän tunnelma. Tänään on harmaata ja tihuuttaa vettä. Lähden tästä viemään pyörääni huoltoon. En ole varannut aikaa, mutta toivottavasti saan sen silti sisään. Päätin vielä kesäkuussa kiertää saaristoreitin pyörällä, jos työrintamalla on näin hiljaista. Toivottavasti kaunis sää palaa pian takaisin kuvioihin.

Myöhemmin: pyöräliike ei voinut ottaa pyörääni sisään, koska heillä oli buukattu täyteen. Piti varata aika torstaiksi. Muistin myös, että nyt on pyhäpäivä melkein kaikkialla muualla paitsi Suomessa: toinen helluntaipäivä. Käytän päivän siivoamiseen sitten. Nyt muuten selvisi, miksi tänään sataa: huomasin tuossa sivun "sääilmoituksessa" tekstin: Magdalena weint um ihren Herrn, drum regnet's an ihrem Tage gern.
Lutukka, hevonhierakka, ketunleipä, metsätähti, kivikkoalvejuuri, kalliokielo. Kiinnostavaa että kivikkoalvejuuren latinakielinen nimi on filix-mas (miessaniainen) ja toinen hennompi saniainen, hiirenporras, on filix-femina eli naissaniainen. Miksi muuten ketunleipää kutsutaan yleisimmin käenkaaliksi? Tunnen useimmat kasvit lapsuudessa oppimiltani nimiltä. Sen lisäksi, että koulussa jouduimme joka kesä keräämään ja prässäämään kasveja, mummoni oli valtavan innostunut kasveista. (Kirjava pillike on muuttunut uusimmissa kasvioissa kirjopillikkeeksi.)