Syksy

Syksyn tulon huomaa puutarhaliikkeissäkin. Nyt on hankittava kanervia ja gallunoita parvekkeelle. Pimenevien iltojen ja pidenneiden varjojen myötä olen hetkeksi antanut palttua Talvitien eepokselle ja uppoutunut köyhistymisen uhallakin taas kerran pitkästä aikaan lukemaan ihan oikeita kirjoja.

Tämä Erkki Lampénin matkakertomus on luettavissa netistäkin, mutta kirjana ja selällään maaten sängyssä se on paljon kiehtovampi. Sain juuri loppuun hänen reissunsa Jäämerelle. Niin, juuri se matka, joka minun piti tänä kesänä tehdä! Mutta jota en tehnyt. Ja mitä nyt hieman häpeilen. Oma torso pyöräreissuni Hailuodosta alasmäkeen kaivelee sisuksiani. Mutta niin kiehtovalta kuin Lampenin matka tuntuukin, yhä useammin olen laskenut kirjan käsistäni ja miettinyt, etten sittenkään tunne mitään vetoa pohjoiseen päin. Siihen on monta syytä.

Monet asiat kirjassa saavat suuni vääntymään huvittuneeseen hymyyn: tuo on niin totta. Nämä extreme-reissut ovat kulultaan hyvin samanlaisia (vrt. Johanna Sinisalon Linnunaivot, Osmo Soinivaaran Polkupyörällä Nizzaan) ja osin niiden viehätys piileekin kai siinä. Samaistuminen yksitoikkoisuuteen, väsymykseen ja pieniin, joskus täysin naurettaviin iloihin on helppoa. Reissaajan tunnot ja sielun liikkeet ovat mielenkiintoisempia kuin maisemat tai paikkakunnat.

Josko minäkin vielä joskus? Elämä vain tuntuu vetävän nyt eri suuntaan. On niin paljon muuta. Valokuvaaminenkin on jäänyt. Olen syyttänyt siitä kennossa olevaa pölyä, mutta se on vain osa totuutta. Ensi kesä? Jaksaisinko vielä yrittää? Ja mitä sitten yrittäisin? Elää elämää oikein ja kunnolla. Sitä samaa kai yrittäisin kuin Erkki Lampénkin. Mutta mikä sopii nelikymppisen miehen tuskaksi ei välttämättä tunnu olevan sitä ominta kuuttakymppiä lähentelevän naisen ollessa kysymyksessä. Vai pitäisikö olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat?

Joo, kaikenlaisia kysymyksiä.