Tältä täällä näytti eilen. Muuttolinnut ovat kuulemma osa kääntyneet takaisin. En ole paljon muuta käynyt ulkona kuin pikaisesti hakenut leipää kaupasta.Talossamme alkaa kuukauden päästä hissiremontti, joka kestää viisi viikkoa, ja olen laskeskellut rahoja, voisimmeko ainakin pari viikkoa siitä olla jossain vuokramökissä. Olen jollain lailla kuihtunut ajatuksiltani. Joskus pursuin asioita, joista halusin kirjoittaa. Nykyään kaikki tuntuu jotenkin samantekevältä. Kuuntelin äsken televisiosta eräästä paljon kohua herättäneestä kirjasta käytävää keskustelua ja olin onnellinen, että asia oli minulle täysin vieras, eikä minulla ollut siihen mitään mielipidettä.
Tänään tuli postissa uusi Luontokuva-lehti ja häpeäkseni muistin, etten ole maksanut Suomen luontokuvaajien jäsenmaksua. Itseasiassa päätin tammikuussa olla maksamattakin, kun en enää elä siinä euforiassa, että olenhan sitä minäkin luontokuvaaja siinä missä muutkin. Tästä tuli varsinainen dilemma, että terveisiä vain yliopiston saksan opettajalleni, jonka mielestä tavallisella äiti-ihmisellä ei voi olla dilemmaa.
2 comments:
"Tästä tuli varsinainen dilemma, että terveisiä vain yliopiston saksan opettajalleni, jonka mielestä tavallisella äiti-ihmisellä ei voi olla dilemmaa."
Tuo alkoi naurattaa. Hyvää ironiaa, vaikka en tiedä, oliko se saksanopettajan kuitenkin tahatonta sellaista...
Nytpä keksin oivan tunnuslauseen: "Minulla ei voi olla dilemmaa." Tunnuslauseen mahdottomuus naurattaa.
Tylsistyminen ei ole mukavaa. Minullakin on sellaisia kausia, ne ovat ikäviä, tuhoavan tuntuisia. Mutta onneksi päivät ja kaudet ovat erilaisia. Hitaasti hyvä tulee. :)
Yritin piristää, en tiedä, onnistuinko, toivottavasti. Voimahali!
Kiitos voimahaleista.
Minulla on kyllä sellainen tunne tällä hetkellä, että olen tyhmä, tietämätön ja saamaton, eikä kukaan halua matkustaa minun kanssani.
Post a Comment