Kevät pääsee joka vuosi yllättämään. Ensin pyryttää lunta ja tuntuu siltä, että talvi on loputon. Sitten yhtäkkiä muuttolinnut ovatkin jo saapuneet ja lumet sulavat silmissä.
Eilen oli hieno aurinkoinen päivä. Kävin aamulla sulalla, mutta sieltä on suurin osa linnuista jo siirtynyt pesimäpaikoilleen. Kiikaroiva mies kysyi, olinko saanut hyviä kuvia linnuista. Lohdutuksekseni sain kuulla, että hyvät kuvat ovat kiinni sitkeydestä. Tuhansia ja tuhansia kuvia ja ulkona oloa säässä kuin säässä, sitten on toivoa, että yhdessä kuvassa kaikki osuu nappiin. Jäimme juttelemaan. Hän kertoi olevansa innokas lintubongari ja tiesi kertoa, että siellä ja siellä on nyt hanhiparvia ja kurkia. Västäräkkejäkin on kuulemma jo nähty.
Uutta intoa saaneena ehdotin kotona miehelleni, että viettäisimme koko päivän kierrellen peltoja sadan kilometrin säteellä. Onneksi mieheni on helppo puhua yli tällaisiin operaatioihin. Reissustamme tulikin todellista juhlaa lintujen suhteen: laulujoutsenia, kurkia, metsähanhia oli usealla pellolla. Metsähanhia jopa useampi sata. Taivaalla liiteli kaksi merikotkaa. Tuli iloinen ja hämmentynyt olo. Miksi nuo kauniit linnut palaavat joka vuosi tänne mutaisille pelloille keskelle kevään kalseutta?
Merellä uiskenteli valtavia jäälauttoja, joilla kyhmyjoutsenet, selkälokit, kalalokit ja naurulokit kajattivat soidinmenojaan, kunnes matkustajalautan tulo hajoitti jäälautat. Ilmassa oli mitä ihmeellisempi kakofonia. Lokkien huuto on minusta yksi kesään oleellisimmin kuuluvista äänistä. Siihen sekoittui telkkien ja haahkojen huhuilut ja kyhmyjoutsenten pakahtuneet huudahdukset.
Metsässä mustarastaat ja laulurastaat pitivät jo konserttejaan.
Eilen oli hieno aurinkoinen päivä. Kävin aamulla sulalla, mutta sieltä on suurin osa linnuista jo siirtynyt pesimäpaikoilleen. Kiikaroiva mies kysyi, olinko saanut hyviä kuvia linnuista. Lohdutuksekseni sain kuulla, että hyvät kuvat ovat kiinni sitkeydestä. Tuhansia ja tuhansia kuvia ja ulkona oloa säässä kuin säässä, sitten on toivoa, että yhdessä kuvassa kaikki osuu nappiin. Jäimme juttelemaan. Hän kertoi olevansa innokas lintubongari ja tiesi kertoa, että siellä ja siellä on nyt hanhiparvia ja kurkia. Västäräkkejäkin on kuulemma jo nähty.
Uutta intoa saaneena ehdotin kotona miehelleni, että viettäisimme koko päivän kierrellen peltoja sadan kilometrin säteellä. Onneksi mieheni on helppo puhua yli tällaisiin operaatioihin. Reissustamme tulikin todellista juhlaa lintujen suhteen: laulujoutsenia, kurkia, metsähanhia oli usealla pellolla. Metsähanhia jopa useampi sata. Taivaalla liiteli kaksi merikotkaa. Tuli iloinen ja hämmentynyt olo. Miksi nuo kauniit linnut palaavat joka vuosi tänne mutaisille pelloille keskelle kevään kalseutta?
Merellä uiskenteli valtavia jäälauttoja, joilla kyhmyjoutsenet, selkälokit, kalalokit ja naurulokit kajattivat soidinmenojaan, kunnes matkustajalautan tulo hajoitti jäälautat. Ilmassa oli mitä ihmeellisempi kakofonia. Lokkien huuto on minusta yksi kesään oleellisimmin kuuluvista äänistä. Siihen sekoittui telkkien ja haahkojen huhuilut ja kyhmyjoutsenten pakahtuneet huudahdukset.
Metsässä mustarastaat ja laulurastaat pitivät jo konserttejaan.
Päivän päätteeksi aurinko loihti vielä upean punaisen värin merelle. Harmi vain, että olin säädellyt kameraani päin honkia ja kuvat auringonlaskusta jäivät rakeisiksi. Harmitti tosi paljon. Talvella minusta tuntui, että olen talvi-ihminen, nyt tuntuu siltä, että olenkin kevätihminen.
No comments:
Post a Comment