Eilen vielä suhteellisen lämmintä, tänä aamuna yhtäkkiä kireä pakkanen, mutta niin sanomattoman kaunista. Tarkoituksemme ei ollut lainkaan tulla rantaan, vaan ihan muuta. Sitten oli pysähdyttävä ja jäätävä kuuntelemaan laivan sumusireenin ääntä ja hämmästeltävä aamuauringossa mereltä nousevaa usvaa.Valo. Se oli taas palannut. Kaikkine mahdollisine väreineen. Tajusin juuri, ettei sellaista hetkeä tulisi ehkä enää koskaan. Hyvä, että oli kamera mukana, mutta ohuissa kaupunkivaatteissa ei ulkona tarjennut kauaa. Olisi kuitenkin pitänyt. Hetki teki niin onnelliseksi.
Ehkä joku tunnistaakin kuvista, mikä kaupunki on kyseessä. Olin siellä työni vuoksi. Mutta nyt olisin jo valmis luopumaan koko työstä ja alkamaan kokopäivätoimiseksi kauniiden hetkien kuvaajaksi. Kun ihminen tulee tarpeeksi vanhaksi, hän ei näköjään enää kaipaakaan nuoruutta, vaan eläkkeellepääsyä, pois kaikesta hälystä, omaan rauhaan, kaiken lehtien, uutisten, ale-myyntien, kiireen ulottumattomiin.
2 comments:
Miten voi olla näin kaunista? Ja vielä täällä! Uskomatonta. Miten löydätkään. Sinulla on silmää.
Kyllä, juuri siellä, Helena. Arktisen kaunista. Pelkäsin, että aamun maagisesta kauneudesta ei välittyisi mitään kameran linssin kautta.
Mutta ehkä sain jotakin vangittua. Kiitos kehuista. Lämmitti mieltä. Tarvitsin sitä. :)
Post a Comment