Tämän aamun lehdessä luki, että pohjoistuuli on saanut satapäisen kurkiparven pysähtymään täältä noin 60 kilometrin päässä olevalle pellolle. Pakkohan se oli nähdä. Herätin miehen ja kahvit juotuamme lähdimme matkaan. Olo oli jo silloin turhautunut: tuskin niitä löytäisimme.
Niin tosiaan kävi. Ajelimme umpimähkään seutua, eikä linnuista näkynyt jälkeäkään. Poikkesimme sitten Kurjenrahkan kansallispuistoon, jossa tuntui oudon kuolleelta. Maa oli jäässä öisen pakkasen jälkeen ja se rasahteli askeltemme alla. Näimme kuitenkin loppujen lopuksi kaksi laulujoutsenta ja pari kurkipariskuntaa.
Hieman on nuutunut olo. Peruutin yhden työnkin saadakseni vaapaapäivän. Nyt pelottaa kaikki lamapuheet ja töiden vähyys. Juuri nyt olisi tärkeää olla skarppina.
1 comment:
Onnellinen hetki, sen välitit. Tuli kyynel silmään.
Post a Comment