Tien varsilla näkee paljon kuolleita eläimiä: oravia, lintuja, supikoiria, kettuja, näätä, kissoja... aina tulee mieleen, miten arvaamatonta elämä on. Juuri kun aurinko paistaa kauneimmillaan ja koko kesä tuntuu olevan edessä, se päättyykin.
Olen tullut lähemmäksi luontoa ja luonnossa olevia eläimiä. Ne eivät vaadi mitään. Kuoleman edessä kohtalomme on aivan sama kuin villieläintenkin. Muutumme yhdeksi luonnon kanssa. Tunnen olevani jo matkalla sinne.
Rannalla näkemäni suuri selkälokin poikanen lentää yhtäkkiä tuulta vasten yläpuolellani. Tunnistan sen heti. Se on palannut. Mieleeni välähtää, että se on tullut hakemaan minua. Jonnekin sinne. Uidessani lokki keinuu vähän matkan päässä aalloilla. Se katsoo suoraan minuun. Nousen vedestä ja puen päälleni. Toivon, että lokki on vielä seuraavanakin päivänä rannalla. Mutta ei. Se on lähtenyt. Tunnen ikävää. Minkä vuoksi? En tiedä itsekään.
2 comments:
:). Creatures of tales.
They look somehow sacred. White and beautiful.
Post a Comment